Elokuun touhuja

24. Elokuuta 2010

Pojan kanssa kerättiin eilen iltapäivällä ämpärillinen omppoja. Pihassa on yli 50 vuotta vanha massiivinen perheomenapuu, joka tekee joka vuosi mahtavan sadon. Muut uudemmat puut tekevät vain pari hassua omenaa vuodessa. Näistä omppoloista tehdään sitten Mehu-Maijalla ihanan raikasta mehua huomenna. Täytyy vielä jatkaa omppojen keräämistä, että saa kerralla mahdollisimman paljon tehtyä mehua, siinä kuitenkin menee aina aikaa.

Toisessa kuvassa on vanhat tikapuut, jotka maalasin valkoisiksi. Sisällähän monilla on kauniita vanhoja tikapuita pyyhepuina tai sisustuselementteinä, mutta nämä toimivat ulkona mm. grillausvälineiden, kauhojen ja lyhtyjen säilytystelineenä. Koirakaan ei pääse nuolemaan grilliottimia kun ne ripustaa ylimmälle tikakselle. Saattaa olla, että meilläkin tikapuut siirtyvät sisälle talveksi...

Kiitos kaikille uusille ja vanhoille lukijoille, sekä kommentaattoreille :) Olette ilo!















5 kommenttia:

  1. Hyvännäkösiä omppoja! Meijän omenat tuntuu tänä vuonna olevan erityisen rupisia,matosia, muumiotautisia ja silleen kummallisesti haljenneita...
    Ottaisin määkin noi tikkaat sisälle! Mulla on olu tilauksessa heinäseivästikkaat jo pitemmän aikaa...seipäät on vaan 350 km:n päässä odottelemassa hakijaansa...:P (eipä mulla oikein mitään paikkaakaan tikkaille vielä)

    VastaaPoista
  2. Omppuaika on parhaimmillaan! Minulla on tarkoitus huomenna tehdä taas kerran omenapiirakkaa:)

    Tikkaat on hienot,ja monikäyttöiset!!

    VastaaPoista
  3. Kiva että olette saaneet hyvän omena sadon, meillä suurin osa on tosi matosia, joten hukkaan joutuu heittämään :(
    Mukavia mehunkeitto päiviä sinne :)

    VastaaPoista
  4. Ihania omppuja ja mehusuunnitelma kuulosti hyvältä. Meillä ei puista saada juurikaan satoa, ovat niin varjoisalla paikalla. Viime syksynä saatiin lähipiiristä röykkiöittäin omenaa ja tehtiin miehen kanssa pakkanen pullolleen hilloa ja mehua. Viimeiset hillot syötiin heinäkuussa ja ihan on suru puserossa, kun herkut on loppu ;)
    Mukavaista mehuntekoa,
    Anu
    ps. Kiitos hurjasti tunnustuksesta!!

    VastaaPoista
  5. Sanna-Mari: Pikkuinen matka on sitten juu edess, huh! Kyllä meilläkin oli suuri osa matoisia ja muumioita, en saanut kuin kolmisen litraa mehua tänä vuonna.

    Liisa: Nam! Ja joo, tikkaat on kyllä kivoja.

    Onnesta Unelma: Kiitos ja hyvää on! :)

    Anu: Ne on kyllä ihania herkkuja syksymmällä ja talvella, kivaa hakea kellarista herkkuja! Ja ollos hyvä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttavat!