Keittiön elämää

29. Syyskuuta 2010

Kasvatin kesällä siemenistä itse timjamia, persiljaa ja basilikaa...Minulla ei enää ole oikeanlaista kasvihuonetta vaan esikasvatin kaverit sisällä ja sitten kesäkuun paikkeilla vein ulos. Basilika kuoli lähes välittömästä, timjami kasvoi kitukasvuisesti, mutta persilja rehotti jo sisällä. Basilika kuulemma ihan vaatii sen tasaisen lämmön ja yöllä on saanut liikaa kylmää. Kuulin sitten jälkikäteen tuttavalta...Juu huomasin ;)
Persiljat on syöty ja yhdestä siemenpussista riitti koko kesäksi syötävää. Timjameista sain pari kaunista vesaa säilytettyä edelleen hengissä, nyt ovat vasta n. 10 cm pituisia. Oli sitten ostettava niille kaupasta vähän timjamin-mallia ja mikä ihana tuoksu valtasi keittiön. Siirrän timjamin vähän isompaan ruukkuun myöhemmin, nyt on siinä kaupasta mukana tulevassa mustassa ruukussa ja ruukku lasitölkissä.

Ja pari muutakin kuvaa keittiön silmänvaltijaista. Suuuuuri pyöreä kori-tarjotin on Askosta vuosia sitten ostettu ja Kana-Kananen on keramiikkaa, en enää muista mistä. Joulunaikaan se saa pienen tonttulakin päähänsä. :)

P.S Arvontaan voi vielä osallistua jonnin aikaa


2 kommenttia:

  1. Kivaa, joku muukin harrastaa tonttulakkeja esineille :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttavat!