21.06.2012
Ihanaa Juhannusta kaikille! Nyt on viimein sen lupaamani arvonnan aika. Osallistua saavat kaikki lukijat, myös rekisteröimättömät kunhan muistatte nimimerkin. Arvonnan palkintona on Green Tea -tuoksukynttiläpurkki ja toisena vaihtoehtona liinavaate-tuoksupussi jonka tuoksuna punaiset marjat.
Kerro kumman tuotteista mieluummin voittaisit, sillä arvon ne kummatkin yksittäisinä palkintoinaan!
Arvonnan linkittäjälle (kuvaa saa käyttää) kaksi arpaa, muille yksi. Uudeksi lukijaksi tulevat saavat myös ylimääräisen arvan. Kerro samassa postauksessasi myös arpojesi määrä. Arvontapäivä on kesäkuun viimeinen päivä.
Onnea arvontaan ja aurinkoista Juhannusta!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

Liina-arvonta
14. Huhtikuuta 2012
Liinoihin liittyy tämänkertainen postaukseni...pieniin, isoihin, pellavaisiin, vanhoihin. Vanha olohuoneen tummanpuhuva hyllykkö näytti aina rumalta kun sieltä pursuili eriväriset CD:t ja kirjat. Kauan olin jo miettinyt jotain verhotankoa siihen, kunnes pari päivää sitten löytyi passelin kokoinen vanha valkoinen (ja valkoisella langalla kirjailtu) ihana pöytäliina. Vintiltä hain vanhan verhotangon jonka asensin ruuvein kiinni kaapin sisäpintaan. Liinaa voi vaihtaa vuodenajan ja fiiliksen mukaan, mietin, että vanha säkkikangas olisi myös kivan näköinen tuossa. Liinoihin liittyy myös arvontani. Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille, olette suuri ilo. Palkintona on tällä kertaa kolmen liinan paketti, yksi vähän isompi vanha liina jossa kirjailtu kukkia (koko n. 60x60), sekä kaksi pienempää liinaa. Toinen ihana pellavainen koristereunoinen ja toinen kahvilla värjätty pikkuliina vaikka leipäkoriin. Vanhat lukijat saavat KAKSI arpaa (myös lukijoiksi liittyvät), omalle sivulleen arvonnan linkittävät saavat käyttää liina-kuvaa sivullaan jos haluavat ja ansaitsevat KOLME arpaa. Pelkkään arvontaan osallistuvat kommentoijat saavat YHDEN arvan. Ilmoita monellako arvalla olet mukana. Kaikkien osallistuijien kesken arvon myös yllätyspalkinnon!!! Onnea arvontaan, joka tapahtuu tasan viikon päästä lauantaina 21.4.

![]() |
| Arvonta 21.4 asti blogissa Inspiraatiota Arkeen! |
Onneksi olkoon...
15. Syyskuuta 2011
Nyt on tultu lenkiltä sateesta ja tuulesta...taitaa olla arpajaisten aika. Kiitos kaikille mukana olleille, kivoja kommentteja olen saanut lukea. Voittajaa siis onnitelkaamme, hän on arvontakoneen (poikani) mukaan:
VILLASUKKA blogista Villasukan koti. Laitathan Villasukka osoitteesi sähköpostiini kodinhenki@gmail.com

Muistutus ja yksityiskohtia
Arvonta suoritettu!
2. Helmikuuta 2011
Kiitos osallistumisesta kaikille! ja sitten asiaan ;) Pitsireunaisen liinan voitti MINNA Talo maalla -blogista! Onnea! Ja erillisen lukijapalkinnon voitti PURNAUSKIS Purnauskis-blogista. Onnea!
Nyt ei muuta kuin osoitetietoja sähköpostiini kodinhenki@gmail.com niin laittelen viikon sisällä palkinnot matkaan!

Kiitoksia ja arvontamietteitä...
19. Tammikuuta 2011
Sain Markalta ihanan tunnustuksen ja tulin todella iloiseksi! Kivaa saada tunnustusta :) Kiitos!
Tämän tunnustuksen henkeen kuuluu kertoa itsestään 7 faktaa.
Lisäksi tunnustus tulee antaa 15 blogille eteenpäin ja käydä heille ilmoittamassa asiasta. Faktoja: 1. Olen liian kiireinen, 2. vaadin itseltäni usein liikaa, 3. tulevana kesänä aion nauttia! 4. Rakastan perhettäni yli kaiken, 5. Rakastan myös kesää 6. olen joissakin asioissa perfektionisti, 7. voisin nukkua joskus vaikka kokonaisen päivän jos se olisi mahdollista :)
Huh huh...viisitoista blogia!? Jo seitsemän faktaa oli kamalan vaikeaa keksiä. Koska tämä tunnustus on niin paljon jo kiertänyt ihania blogeja, saa sen tästä napata kuka vain lukijani haluaa. Erityismainintana annan tunnustuksen kuitenkin:
Rohelinaan unelmia -blogille ja Tämä Hetki -blogille!
Seuraava blogikirjoitukseni lieneekin sitten arvonnan käynnistäminen. Lupasin että kun 10 000 kävijän / klikkauksen raja ylittyy, on aika uudelle arvonnalle. Jotakin WANHAA JA IHANAA on palkintona, lupaan sen. Mutta ensi kerralla vasta siis laitetaan arvonta käyntiin. Kiitos jokaikiselle vierailijalle ja kommentoijalle! :)
Sain Markalta ihanan tunnustuksen ja tulin todella iloiseksi! Kivaa saada tunnustusta :) Kiitos!
Tämän tunnustuksen henkeen kuuluu kertoa itsestään 7 faktaa.
Lisäksi tunnustus tulee antaa 15 blogille eteenpäin ja käydä heille ilmoittamassa asiasta. Faktoja: 1. Olen liian kiireinen, 2. vaadin itseltäni usein liikaa, 3. tulevana kesänä aion nauttia! 4. Rakastan perhettäni yli kaiken, 5. Rakastan myös kesää 6. olen joissakin asioissa perfektionisti, 7. voisin nukkua joskus vaikka kokonaisen päivän jos se olisi mahdollista :)
Huh huh...viisitoista blogia!? Jo seitsemän faktaa oli kamalan vaikeaa keksiä. Koska tämä tunnustus on niin paljon jo kiertänyt ihania blogeja, saa sen tästä napata kuka vain lukijani haluaa. Erityismainintana annan tunnustuksen kuitenkin:
Rohelinaan unelmia -blogille ja Tämä Hetki -blogille!Seuraava blogikirjoitukseni lieneekin sitten arvonnan käynnistäminen. Lupasin että kun 10 000 kävijän / klikkauksen raja ylittyy, on aika uudelle arvonnalle. Jotakin WANHAA JA IHANAA on palkintona, lupaan sen. Mutta ensi kerralla vasta siis laitetaan arvonta käyntiin. Kiitos jokaikiselle vierailijalle ja kommentoijalle! :)
Ja voittaja on...
15. Elokuuta 2010
Arvontakoneena toimi lahjomaton pieni poikamme :)

Mutta siis asiaan...voittaja on......................MIRVA!!!
Onneksi olkoon! Laittaisitko osoitetietoja sähköpostiini kodinhenki@gmail.com niin laitan nupit tulemaan! Kiitos kaikille ihanille osallistujille. Seuraava arvonta sitten kun ja jos 10 000 käyntiä tulee täyteen :)

Perjantaina arvotaan!
13. Lokakuuta 2010
Nyt on enää huominen aikaa osallistua arvontaan! Tässä suora linkki mutta löytyy myös alaspäin skrollaamalla: http://kodinsielu.blogspot.com/2010/09/arvonta.html
Uusimman Maalaisunelma -lehden kauniiden kuvien saattelemana siis osallistumaan.
Minusta tuo lehti on suomalaisista country-style-lehdistä kyllä ehdoton ykkönen. Tilaako kukaan muu sitä? Ajattelin myös, että täytynee tilata Kotivinkistä ne Joulunumerot, ne on aina niin herkullisia ja samalla myös sisältävät paljon oikeasti hyviä vinkkejä ja niksejä.
Tässä linkki jos joku innostuu tilaamaan lehteä:
http://www.lrfmedia.fi/?Maalaisunelma

Nyt sitä saa!
25. Elokuuta 2010
Yleensä olen keitellyt marjat ja hillot kesäkeittiön vanhalla liedellä, mutta tänä vuonna ajattelin säästää itseäni hieman ja keitin mehut kotikeittiössä. Uudempi hella tekee mehun vähän nopeammin. Ja tämä tuoksu on niin ihana! Koko koti tuoksuu omenalle. Teen omppomehutkin Mehumaijalla kuten kaikki muutkin mehut...jotkut tekevät vielä jäljelle jäävästä sössöstä omenasosetta. Mukana ekassa kuvassa myös aivan iki-ihana Railin Runokortti joita pääsee ihailemaan ja tilailemaan Paperisilppurin blogista ja myös joiltakin jälleenmyyjiltä, katso lisätietoa sivuilta. Klikkaamalla kuvaa näet kortin tekstin paremmin.
Ja nyt maistelemaan! :)
.JPG)
.JPG)
P.S Ihanan paljon on lukijoita käynyt blogissani, vaikka vasta tammikuussa aloittelin, kiitos siitä. Koska rakastan arvontoja, lupaan pitää pienimuotoiset arpajaiset kun kävijälaskuri hypähtää yli 5000 lukeman...

Pikapostaus ja kiitos!
19. Heinäkuuta 2010
Tämä upea paketti saapui postissa arvontavoittona Ateljee Idyllin Maria K:lta.
Kiitos ihanasta taulusta ja söpöstä kortista, taulu pääsi eteiseemme kaikkien ystävien nähtäville ja kortillekin vielä keksin näkyvän paikan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)