Näytetään tekstit, joissa on tunniste jeanne d'arc. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jeanne d'arc. Näytä kaikki tekstit

Pääsiäinen mielessä

26.02.2012
 Tänään on mielessä pyörinyt Pääsiäinen ja kevään tulo, sekä kodin koristaminen. Onhan Pääsisäiseen vielä aikaa, mutta lehdet ovat pullollaan ihania sisustus- ja koristeluideoita, sekä ruokaohjeita.
"Pääsiäinen on kristillisistä juhlista vanhin ja tärkein. Pääsiäisenä juhlitaan Jeesuksen ylösnousemista kuolleista. Pääsiäisen pyhäpäiviä ovat pitkäperjantai, pääsiäissunnuntai ja 2. pääsiäispäivä.
Monet pääsiäiseen liittyvät perinteet ovat kuitenkin pohjimmiltaan pakanallisia ja liittyvät valon lisääntymiseen luonnossa. Talvi väistyy kevään tieltä. Saksan ja englannin kielen pääsiäistä tarkoittavat sanat "Ostern" ja "easter" viittaavat hedelmällisyyden ja aamunkoiton jumalattareen Osteraan. Sanat viittaavat myös itään, jossa aurinko nousee.
Herkuttelu liittyy tietysti myös paastonajan loppumiseen. Kananmunat ovat syntymän ja elämän symboleja. Keltuaisen väri on tärkeä pääsiäisen väri, vaikka munat alun perin värjättiinkin ylösnousemuksen värisiksi eli punaisiksi. Suomessa on suosittu munien keittämistä sipulinkuorien kanssa, jolloin ne värjäytyvät punaruskeiksi. Nykyisin suosituin kananmuna pääsiäisenä taitaa olla suklainen.
Rairuohon kylväminen kevättä symbolisoimaan on tullut suosituksi vasta 1960-luvulla. Vanhempi perinne on asettaa pöydälle pajunkissoja. Paju on pohjoisessa ainoa kasvi, joka itää pääsiäisen aikaan. Pajunoksia käytetään myös virpoessa. Virpomisella halutaan karkoittaa pahoja henkiä ja toivottaa virvottavalle onnea, terveyttä ja hyvää vuotta. Pääsiäinen on koettu hyvien ja pahojen voimien valtataisteluksi, jossa elämä voittaa kuoleman.
Virpominen viittaa myös palmusunnuntain sanomaan, jolloin Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin, ja kansa heitti hänen eteensä palmunlehviä" Lähde: http://oppiminen.yle.fi/paasiainen
Tänään leivottiin pojan kanssa muffinsseja ja koristeltiin ne. Ja kylläpä ne maistuivat makoisilta kahvin kera. Jeanne D´arc Living oli taas täynnä toinen toistaan ihanampia ideoita, niistä tuon tyhjät kananmunat oksilla aion totetuttaa ainakin. Hyvää ja iloista viikonlopun jatkoa kaikille.
Jeanne D´Arc Living / Easter Time























Jeanne D´Arc Living / Easter Time























Herkku suklaamuffinssi

Joulun odotusta

13. Joulukuuta 2011

Joulun odotusta ja kauniita yksityiskohtia. Sammaleella päällystetyt hyasintit ovat kauniita! Uusimmassa Jeanne D'Arcissa on aina hienoja ideoita, tässä ohuella rautalangalla kiepautettu sammaleet hyasintin sipulien päälle, koko komeus rautaiselle tarjottimelle ja pari tuikkua viereen. Upean näköistä! Tässä myös muita kuvia lehdestä, sekä kotoamme. Tulisi jo valkoinen peite maan pinnalle niin olisi valoa. Hyvää viikon jatkoa!


Jeanne D'Arc Living lehden sammal-hyasintit

Porvoon tuliaiset ikkunan edessä


Jeanne D'Arc yksityiskohta

Paksua rautalankaa, hopealankaa ja helmiä

Tuliaisia

07. Joulukuuta 2011

Ja hyvää Itsenäisyys päivää meille kaikille vielä näin jälkikäteen. Lunta odotellessa alkaa talomme jo pukeutua talvisempaan ja jouluisempaan pukuunsa. Porvoon reissusta mukaan tarttui pieniä ihanuuksia, kuten kuusen koristeita jotka päätyivät ikkunaan sekä uusin Jeanne D'Arc Living lehti. Porvoon matkalta tarttui myös askartelutavaraa, vanhoja kuvia ja uusia nauhoja, joista näpertelin joulukortteja. Tässä postauksessakin vielä pari kuvaa Porvoon Vanhasta Rautakaupasta, suosittelen kyläilemään jos olet entisöimässä tai ehostamassa vanhaa.
Hyvää joulukuista viikkoa!























Joulu hiipii kotiin...

Vanha Husqvarna sai seurakseen rahapuun, melko samaa väriäkin :)

Hellat rivissä Porvoon Wanhassa Rautakaupassa

Vanhat kärrit ja matkaveskat PWR:ssa


Joulukuun valoa vierashuoneemme ikkunasta

Olohuoneen kulmaikkunan uudet koristeet
Joulukortteja ystäville


Inspiroivaa lukemista!

9. Huhtikuuta 2011
Tilasin Talo Maalla -nettiputiikista uusimman Jeanne D'arc Livingin keväisen lehden. Ai että...sieulu kukkii kun tällaista silmä-karkkia saa lukea :) Hyviä ideoita pääsiäispöytään, kevään koristeluun, puutarhaan, reseptejä juhliin...vaikka mitä ihanaa. Ja näitä ei kyllä tule laitettua takan sytykkeiksi, se on ihan selvä. Lehti (tai melkein kirja) toimii kauniina sisustuselementtinäkin. Tässä pari teaseriä:

















Nyt se tuli!

27. Lokakuuta 2010

Iiiihana odotettu jouluinen Jeanne d' Arc Living, kauniissa paketissa tilaamani pitsinauhan kera. Tilasin nämä ihanuudet Villa Harmoniesta. Ja pitihän se ihana paketointipaperi uusiokäyttää, niin siitä tuli nyt herkullinen tötterö :)