Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

Tuunausta ja tohinaa

07.03.2012

Vanhasta ja tylsästä Ikean taulusta tuli tehtyä uusi...avasin vain taustan ja liimasin vanhoista lehdistä uusia kuvia taustaan. Minusta siitä tuli ihan nätti...voihan nuo puukehykset vielä maalata jos haluaa. Mietin valkoista halkeilevaa pintaa, mutta katsotaan. Viikonloppuna tulossa kuvia uusista löydöistä ja tuunauskohteista.
Ihanaa kun valoisa aika on pidentynyt niin selvästi. Kuvissa myös muita kuluneen viikon hetkiä ja tekeleitä, tohinalla tulee kevät tähän kotiin!





Narsissi korissa

Narcissus Abba avasi kukkansa



Lusikkaleipiä neljässä maussa
Muratin uusia kevätversoja

Kevät tulee jo kotiin

Lauantai 03.03.2012

Tänään on ollut upea aurinkoinen kevät päivä ulkosalla. Nyt on aika laittaa herneet itämään ja nauttia tuoreita versoja salaatin kanssa. Tänään pääsivät kevään tulosta muistuttamaan kotiimme myös perinteinen keltainen narsissi ja valkoinen kerrottu Narcissus Abba, tismalleen samat ostin viime vuonna huhtikuussa! Taitaa olla tänä vuonna jotenkin enemmän vielä valon perään mieli kun olen näin aikaisessa liikkeellä. Suurimmalta osalta kasveja ja kukkia on myös mullat vaihdettu ja kevät voi oikeasti alkaa. Täällä ollaan valmiina! :)




Pääsiäinen mielessä

26.02.2012
 Tänään on mielessä pyörinyt Pääsiäinen ja kevään tulo, sekä kodin koristaminen. Onhan Pääsisäiseen vielä aikaa, mutta lehdet ovat pullollaan ihania sisustus- ja koristeluideoita, sekä ruokaohjeita.
"Pääsiäinen on kristillisistä juhlista vanhin ja tärkein. Pääsiäisenä juhlitaan Jeesuksen ylösnousemista kuolleista. Pääsiäisen pyhäpäiviä ovat pitkäperjantai, pääsiäissunnuntai ja 2. pääsiäispäivä.
Monet pääsiäiseen liittyvät perinteet ovat kuitenkin pohjimmiltaan pakanallisia ja liittyvät valon lisääntymiseen luonnossa. Talvi väistyy kevään tieltä. Saksan ja englannin kielen pääsiäistä tarkoittavat sanat "Ostern" ja "easter" viittaavat hedelmällisyyden ja aamunkoiton jumalattareen Osteraan. Sanat viittaavat myös itään, jossa aurinko nousee.
Herkuttelu liittyy tietysti myös paastonajan loppumiseen. Kananmunat ovat syntymän ja elämän symboleja. Keltuaisen väri on tärkeä pääsiäisen väri, vaikka munat alun perin värjättiinkin ylösnousemuksen värisiksi eli punaisiksi. Suomessa on suosittu munien keittämistä sipulinkuorien kanssa, jolloin ne värjäytyvät punaruskeiksi. Nykyisin suosituin kananmuna pääsiäisenä taitaa olla suklainen.
Rairuohon kylväminen kevättä symbolisoimaan on tullut suosituksi vasta 1960-luvulla. Vanhempi perinne on asettaa pöydälle pajunkissoja. Paju on pohjoisessa ainoa kasvi, joka itää pääsiäisen aikaan. Pajunoksia käytetään myös virpoessa. Virpomisella halutaan karkoittaa pahoja henkiä ja toivottaa virvottavalle onnea, terveyttä ja hyvää vuotta. Pääsiäinen on koettu hyvien ja pahojen voimien valtataisteluksi, jossa elämä voittaa kuoleman.
Virpominen viittaa myös palmusunnuntain sanomaan, jolloin Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin, ja kansa heitti hänen eteensä palmunlehviä" Lähde: http://oppiminen.yle.fi/paasiainen
Tänään leivottiin pojan kanssa muffinsseja ja koristeltiin ne. Ja kylläpä ne maistuivat makoisilta kahvin kera. Jeanne D´arc Living oli taas täynnä toinen toistaan ihanampia ideoita, niistä tuon tyhjät kananmunat oksilla aion totetuttaa ainakin. Hyvää ja iloista viikonlopun jatkoa kaikille.
Jeanne D´Arc Living / Easter Time























Jeanne D´Arc Living / Easter Time























Herkku suklaamuffinssi

Virpomiset virvottu

18. Huhtikuuta 2011

Nyt on sitten tosiaan virpomiset virvottu ja saa taas keskittyä pihaan ja kevääseen ilman juoksua. Ihanaa kun on enää pieniä kasoja lunta jäljellä, krookuksien nuput näkyvissä, vihreitä tuoreita nurmituppoja, silmuja ja linnunlaulua. Tuntuu että aikaa on paljon enemmän, vasta kahdeksalta tulee hämärää. Saa olla pihalla, tonkia ja touhuta, parannella aitaa ja pestä terassia...kohta saa terassikalusteet ulos. Kyllä kevät on ihanaa aikaa kun on kesäkin edessä! :) Kuvia Pääsiäisestä ja pihalta sunnuntailta...



Pääsiäisen odotusta

11. Huhtikuuta 2011

Tänään koristeltiin tulevan sunnuntain oksat valmiiksi. Kyllä meillä olikin mukavaa! Ja sitten kun vielä kirpputorilta löytämäni oikeasti vanhan pahvimunan kaveriksi löytyi pari uusiomunaa niin saivat virpomisoksatkin värikästä seuraa. Ja ulkona "autettiin taas aurinkoa", eli lapioitiin lumia tielle pieniksi kasoiksi ja niitä sitten poika lätsytteli ja litsutteli matalaksi lapiollaan. Ihanaa kun saa taas nauttia pihasta ja ulkoilmasta oikein tunti kaupalla, eikä tartte heti olla naama ja näpit jäässä. Niin kaunista, vielä kun noi pellot sulaisi niin poika lakkaisi huolehtimasta, miten paljon meidän pitää vielä auttaa aurinkoa, ennenkuin se kesä tulee. :)


Kevät sisällä ja ulkona

10. Huhtikuuta 2011

Antaa kuvien tällä kertaa kertoa tämän päivän tarina...










Uskokaa pois...

24. Maaliskuuta 2011

Kyllä se kevät tulee sieltä...mutta voi tuota lumen tuloa...eikö sitä voi mitenkään estää? Kevät fiilis vähän karsiutuu tuolla hangessa tarpoen ja lumitöitä paiskien. Päätin hakea pojan kanssa pari koivun oksaa sisään, jos näkyis hiirenkorvia pian. Ai että tuo valkoinen narsissi (bridal crown) on upea! Kukkii kukkimistaan ja helmililjakin on pysynyt täydessä kukassaan, kun saa olla päivisin ulkona. Koristetyynykin on nyt virkattu valmiiksi ja pääsi sohvan nurkkaan takkikseen. Kiitos kaikille kommenteista ja uskotaan vaan, että se oikea kevät sieltä pian tulla lompsottaa :)





Herätys viherpeukalo!

19. Maaliskuuta 2011

Nyt se on täällä! Kukkamultien vaihto-operaatio. Tuli vierailtua parilla puutarhalla tänään ja mukaan tarttui kauniita suojaruukkuja, ruukkuhelmililja ja erilajikkeisia narsisseja. Myös vanhat kultaköynnökset ja aasinkorvat saivat uutta multaa ja uudet ruukut.  Ruukkuhelmililja kestää parhaillaan jopa -10 astetta ulkona kun sen varovaisesti totuttaa. No minähän yritän nyt sitten totuttaa, niin olisi ulkokuistillakin kaunis kukka toivottamassa vieraat tervetulleeksi. Blogi sai myös uuden bannerin kevään kunniaksi, "herätys viherpeukalo" bannerin saa kopioida omalle sivulle jos joku tahtoo. Kyllä uudet kasvit ja kukat virkistää mieltä kummasti. Jo automatkalla mietin innoissani ja kädet syyhyten että minkä kukan mihinkin ruukkuun laitan ja minne sommittelen. Herätys! KEVÄT on virallisesti alkanut meidän kotona! Ja maanantainahan on jo kevätpäivän tasaus. Nyt hyvää Minna Canthin päivää.

 



Kevään odotusta ja näpertelyä...

24.Huhtikuuta 2010

























































Basilika ja Timjami valmiina kasvamaan,
narsissit kurkistavat jo maasta...



10. Huhtikuuta 20
10

















Vanhoista tai vain nostalgisista korteista saa hauskan
"verhon" vaikkapa pienen ikkunan eteen.




















Valkoiseksi maalaamani peili oli tylsä...
Perusliimalla, saksilla ja Tiimarista ostetulla muovisella
pöytätabletilla siitä tuli mieleinen.
















Rai-ruoho, vihreä pöytätabletti (Pentik) ja
Karhulan Lasin lasipurkki vihreillä ompoilla
tuovat pienen terveisen keväästä!




















Vanha myrkynvihreä pikkukaappi sai uuden
elämän lastenhuoneessa! Löytyi kaapista vanha
sisustuskorin suojakangas, joka liimattiin "tapetiksi"
ja saman kankaan nauhoista tuli hauskat koristeet vetimille.


5. Maaliskuuta 2010

















Hernepurkille ja saippuapurnukalle löytyi
kauniit hatut
Porvoosta!













Keittiön hylly, jonka varustus muuttuu
aina vuodenajan ja fiiliksenkin mukaan.


















Kauniilla Karhulan Lasin purkilla on talvinen
nauha ja Pentikin viimevuotinen joulukuusenkoriste
-sydän kaulakorunaan.



















Eteiseen nikkaroitiin vanhoista laudoista kyhätty pikkuhylly.


2. Helmikuuta 2010
























Paksuuntuessaan puiden oksille, lumi luo satumaisia maisemia.